keskiviikkona

      suunnitellaan tiistaina

käydään asuntotoimistossa

          kysymässä pientä maatilaa vuokralle

          tai omakotitaloa tai piilopirttiä tai mummonmökkiä

koska elellään vesipulan alaisuudessa

ja postitetaan kirje Elonkehän toimitukseen

hoidellaan puuasia

      eli etsitään vanhoista lehdistä puutavaran myyjiä

manaillaan joka-aamuista vällyn alla loikoilua

      ja turhaa seisottelua ja sitä että toinen

          aina hiihtelee matkoihinsa liian varhain

kun puutavaran myyjä on löydetty

             tilataan puita ainakin yksi motti

puiden pitää olla kuivia! ja halkoja! muista!

sitten soitetaan kunnan sosiaalitoimistoon, kysytään

         suostuvatko he maksamaan klapit

vielä kissanruokaa kaupasta ja sitten

käydään katsomassa

ominaispainomittarin hintaa biokaupasta

      jos on halvempi kuin marketissa (á 29 markkaa) niin

      tehdään kaupat

           ja laposta kanssa

             jos on vielä rahaa

soitetaan velkaneuvojalle

~

vieras koira tulee taloon hoidettavaksi

kun sille ei pidä seuraa se ulisee

ulkona sataa koko päivän

aikaa kuluu sohvalla koiran vieressä lueskellen

kissat ovat karanneet näkymättömiin

kun sitten

piski noudetaan ja koulu on päättynyt

voi lähteä kauppaan hakemaan kissanmuonaa

matkalla jäädä suustaan kiinni olkikauppiaan kanssa

hän esittelee leikkuupuimurin saloja

ja tuo illalla vuohille kuiviketta ja syötävää

klapejakin häneltä kuulema saisi

hinnasta ei vain tiedä vielä, pitää kuulema kysyä isältä

hakataan lautoja kiinni talliin hyllyiksi paaleille

etteivät vesselit repisi niitä silpuiksi

ja sitten ollaan vähän kireitä

ja sitten saunotaan ja lorotetaan loppuun viimeiset vedet

            jotka palokunta kaivoa täyttäessään saunalle toi

juodaan pullollinen olutta mieheen ja naiseen

ja mennään puhtaaseen vuoteeseen pitämään kivaa

~

tänään maanantaina

~

tänään maanantaina

lähdetään porukalla maksamaan vuokraa

ja tilaamaan palokunnalta lisää vettä kaivoon,

ostamaan apteekista sideharsoa koiraparalle

          joka juoksi tassunsa viikatteeseen

ja varaamaan aikaa terveyskeskuksesta, voivat siellä

tutkia mitä ne täplät masulla ovat

vielä pitää

käydä nimismiehellä ja pesuainetta kanssa kaupasta

~

vuohille pitää eristää talli talveksi

siihen ostetaan olkia maalaistalosta

ne syövät näköjään

ainakin heiniä ja nokkosia ja horsmaa

myös pajun- ja koivunlehtiä, takinnappeja, puun kaarnaa

ne vievät munkkirinkelin kädestä kun istuu rappusille

ne tulisivat sisälle saakka makoilemaan

           ne seuraavat kaikkialle

koira arastelee niitä ja syystä

Ville-kissa on sovussa piskin kanssa mutta pikkuvintiö

             sähähtelee ja sylkee

vintiö taas ei pelkää pukkia enempää kuin kuttuakaan

~

ainakin ominaispainomittari ja lappo pitää löytää jostakin

tehdään kotiviiniä

siihen tulee karviaisia ja herukoita ja rusinoita

ja sokeria tietysti ja sitten paljon mustaherukanlehtiä,

              niistä tulee upea tuoksu

pitäisiköhän ostaa lapiokin

jos vaikka kääntäisi tuota piharämeikköä kasvimaaksi

voisi jo näin syksyllä vääntää sen nurin niin se olisi

            sitten keväällä valmiina

tuleekohan kylmä talvi

voi kulua paljon puita

hankitaan sähköpatteri ainakin vessaan, muuten se jäätyy

siellä on jo nyt joskus kylmempää kuin ulkona

     kaivo se sillä tavalla hyytää, vesi putkissa

pian paastotaan

saapa nähdä

~

MATOKOMPOSTI

       (ämpäri likakaivolta)

ämpärin pohjalle munakennosilppua

         hieman lehtiä

         hieman, n. parin porkkanan kuoret

         tai muuta vastaavaa aluksi

päälle kansi, jossa reikiä

VOI SIJOITTAA ESIMERKIKSI WC:N NURKKAAN

TAI MUUALLE MISSä ON TILAA

~

VIININ LAPPOAMINEN


astian tyhjennys

            (punainen, samankokoinen kuin viinillä,

            eli suurempi)

astian pesu, kiehuvalla vedellä

desinfiointi (jääkaapissa desinfiointiaine)

        kansi päälle, ja purskuttelu

        annetaan seistä useita tunteja (ns. RIKITYS)

VIINI LAPOTAAN SEKOITTAMATTA POHJASAKKAA

VAROVASTI

            tähän desinfioituun astiaan

         kansi päälle

huuhdotaan käymisastia ja lapotaan viini

            takaisin & mahdollinen käymisen pysäytys välillä

kansi, vesilukolla, päälle!

annetaan seistä

~

maitoa

mehua

oviverhokangasta

kaakaota

nauloja 3" ja 4"

narua tai matonkudetta

verkkoa

lampunvarjostin

~

vehnänjyviä

rukiita

kauraa meille ihmisille

soijarouhe

auringonkukkaa

pähkinöitä

~

päästetään vuohet ulos

ne hyppelevät pukkihyppyjä

pistellään reikiä muovipusseihin ja täytetään ne

vedellä

valutetaan vesi takapihan laidoille

sytytetään ruoho, keskeltä

vahditaan tulta ja vuohia jotka yrittävät syödä

sammutuskerput

kun ruoho on palanut aletaan pohtia

että keväällä tuohon porkkanat ja sitten tuonne nauris

~

syyskuu on ja ulkona nolla

    illalla sisällä kaksikymmentäneljä mutta aamulla

        kymmenen tunnin mentyä kehnot

        kahdeksantoista astetta

yöllä ei lämmitetä, mitenkäs käy

    talvella jos ulkona on miinus kaksikymmentä? - no

ulos karannut lämpömäärä on

    vakio kertaa aikakertaa ulko- ja sisälämpötilojen erotus

mikä on verrannollinen, suoraan, lämpötilan muutokseen

    sisällä eli sisälämpötila on vakio kertaa kulunut aika

        kertaa iltasisälämmön ja ulkolämpötilan erotus

jos aikaa kuluisi oikein vähän niin lämpötila muuttuisi sekin

oikein vähän, ajatellaan eli differentioidaan ja keksitään

      että sisälämpötilan aikaderivaatta ynnä vakio kertaa

      sisälämpötila miinus vakio kertaa ulkolämpötila

                  on nolla

arvataan

että sisälämpötila, lyh. sälä, on varmaan Vakio kertaa e

  potenssiin miinus vAkio kertaa aika, plus vaKio,

    kolme uutta eri vakiota siis, vielä tuntematonta

        sijoitetaan tämä jo tiedettyyn josta

    saadaankin hetimiten ratkottua että vaKio on yhtä kuin

ulkolämpötila, lyh. ula, ja että vAkio on yhtä kuin vakio

uskotaan että kaksi ynnä kaksi on yhä suunnilleen neljä,

  jotenka sälä on yhtä kuin Vakio kertaa e potenssiin

      miinus vakio kertaa aika, ynnä ula


ajatellaan aika alkavaksi siitä kun on ilta

                ja vielä lämmintä

  sisällä, ja sijoitetaan tämä tieto lisukkeeksi

  niin saadaan säläksi yhtä kuin

    sulku auki

        sälä alussa miinus ula

    sulku umpeen

        kertaa e potenssiin miinus vakio kertaa aika ynnä ula

tähän sijoitetaan alkun kaksikymmentäneljä astetta ja aamun

  yhdeksäntoista ja sitten se nolla mikä oli ulkona ja vielä

  kuluneeksi ajaksi kymmenen tuntia niin voidaan

vaikka mitä mutta ainakin ratkoa vakio, se on osapuilleen

nolla piste nolla kaksi kolme, yksikkönä yksi per tunti


enää ei tarvitse muuta kuin arvella

että yöllä on koko ajan suunnilleen samanlämpöistä eli vaikka

              ne miinus kaksikymmentä astetta

      ja se on celsiusta

ja sitten ettei se paljoa vaikuta tulokseen jos talossa

  joitakin lämpöä varaavia möykkyjä sattuisikin lojumaan

    niin kuin pöytiä ja tomaatteja ja paperiliittimiä

          tai se minkä verran jääkaapit

         ja sisämakki ja semmoiset lämmittävät


toivotaan vielä

  ettei laskuihin ole pujahtanut kovin montaa

merkkivirhettä

    eikä olla unohdettu mitään kovasti tärkeätä


luotetaan siihen että aurinko nousee taas aamulla ja että

  voimalat eivät possauta taivasta pimentoon

    mikä sotkisi laskelmat pahan kerran ja sijoitetaan

rohkeasti yhtälöön että ula on miinus kaksikymmentä astetta

    annetaan kaavojen rouskuttaa vastaus mikä se nyt sitten

  onkaan ja se on


                että aamusella kun kömmitään ulos vuoteesta

on alakerrassa surkeat plus viisitoista astetta

            kuvitella miten kylmiä aamut sitten olisivat

        jos ulkoseiniä rutistelisi aito tulipalopakkanen!

  vesiputket ja vessahan siinä jo jäätyisivät ja varpaat,


niin että ettekö te nyt voisi hankkia meille edes yhden pienen

          sähköpatterin tai kamiinan emäntä kiltti?

~

pikku kissa sylissä, pikku vintiö

istuu talon takana, kivellä, valppaana

se on raivokas, se on vilpitön

se on hellempi kuin kukaan

se kehrää tassut ristissä

rintaa vasten unessa

pikku pikku pentele

älä aamuisin niin lentele

~

pikkupakkasta

kissaportieeri istuu kuistilla selaa lehteä

raps raps

hännäkäskös se siellä

pitää päästää

RIKOLLISUUTTA KADUILLA!

TYRMISTYTTÄVÄ NÄKY!

KADUNVARSIEN AUTOISUUS JOPA 30 000 000 MG/M2 !!!

raps raps

no siinäkö sinä taas olet

mene nyt

kuinkas kissat pääsisivät kulkemaan

jollei olisi kissaportieeri