Sunnuntai, juot joulukuisen kupillisen teetä

pohdiskelet

              nukahdat,

      säpsähdät hereille

tyhjennät kupin

pukeudut

astut ulos

huomaat unohtaneesi laukun

palaat takaisin

              liikut ajassa eli siirryt mielessäsi

          hetkeen jona astuit sittenkin liian riuskasti ulos

selattuasi läpi viimeisimmän unesi

sen teekupillisen jälkeen siis

myöhään ja sitä tuskin enää tavoittaen

ja nyt olet taas kävelemässä polulla

edempänä raakkuvia varisparvia kohti ohi

vesirajassa syntyneen, sulaneen, uudestaan jäätyneen jään,

tuulen pinoaman ja taas sulaneen

jonka äärellä sorsat räpiköivät karkuun nopeita askeliasi

~

jäät tuijottamaan miehiä jotka jakavat glögiä

soppakanuunan luona, verikauha päässä jokaisella

ympärillä hiljaisia isoäitejä perheitä pyhänä

lapset maistavat

ihan pieninkin vaunuissaan tahtoisi mutta äiti ei anna

lyhyet kädet ja tuoliin sidottu, mitäs siinä voisi tehdä ei mitään

tämä on liian kuumaa minä puhallan

pieni tyttö sanoo toiselle,

minäpä lämmitän käsiäni toinen sanoo, pitää

muovimukia kämmeniensä välissä

~

tajuat että olet eksynyt

kaiken hyödyllisen

oikean

ja näköjään hauskan keskellä

sinä olet matkalla

Sitkeänä?

Tahtovana kammeta akselit kierroiltaan?

Itseäsi kiusaten,

kamppaillen sinua vierovaa varmuutta vastaan?

Ajattelet niitä miljoonia jotka uskovat

syntyvänsä uudestaan ja kulkevansa haihtuvaisten

ja hentojen ruumiiden astioiden lävitse

niin kuin lanka lävistää helminauhan

Mutta sinä et ole niin kevyt, sinä

tämän varmuuden lapsi

sinä sait aivan toiset kartat

~

Haihtuvainen ruumis seisoo väkijoukossa

kaikki katselevat

se sieppaa jonkun katseen väkijoukon ylitse

ei tiedä kenen ei tule koskaan tietämäänkään

se liikkuu

muiden joukossa, eksyy

lipsahtaa sinne jonnekin

mistä se aina diagnosoidaan takaisin

Todellisuuden Sosiaaliseen Rakenteeseen -

se havahtuu johonkin rykäisyyn

ylittää tien

kulkee monen kahvilan ohitse

ennen tätä johon se nyt pääsee

se asettuu istuvaan asentoon

löyhään mutta tihentyvään pieneen yhteisöön

       ja kohta

täällä on olemassa joku

siinä sivupöydässä

joka etsii seuraa

ja se olet sinä.

~

Vanha mies naapuripöydässä kohistelee lehteä

pudotat äänekkään lusikan mukiin

tarjoilija tulee kantaa astioitaan

vetää tuolin edestäsi, kiskoo

rämisee pitkin laatoitusta

nojailet käsitukeen, kuuntelet

kotoisaa hälinää joka leviää, kutsuu,

hiipuu kun tasapaino asettuu taas

ilmassa tuntuu olevan saumoja

sivupöydän passiivinen katse

näkee liikehdinnän alun ja lopun ja kuvittelee erottavansa myös

miten jostakin mielen oman ehkä syvyyksistä

ajatus nousee kuin kupla, ponnistelee pintaan

puhkeaa sanoiksi

äkilliseksi tarpeeksi verrytellä tai toimia

miten se leviää ilmaan ääniksi ja merkitystä säteileviksi eleiksi, vaikenee

katoaa seinien imemänä ehkä avaruuteen karaten

hermojen tauottomaan sävelradioon ja pään kohinaan

joka muihin näytöksiin katoaa, vielä niiden syynäkin

~

me synnytämme toisemme, muistat äkkiä

sitten pudotat sen

muistosi,

vahingossa,

lämpöisen kahvion hälinässä

unohdat

koko jutun ja ihmettelet missä oikein olikaan

jokin arvoitus ratkaistavaksi

vai oliko missään

koskaan ollutkaan

~

Ovi on sulkeutunut

takana, kuljet kadulla osana toisia hukkuneena

pieneksi aivan anonyymiksi pisaraksi

liikkeenharjoittajien kirjanoppineiden ja personal trainerien joukkoon

joista jokainen uskoo tietävänsä

missä kulkee ja kenen tajuntaa hallitsee

Jatkat

kohti suurtorin soihtujen joukkopaloa

siinä monia liikehtii vaimeasti vierekkäin peräkanaa

suunnaton jatkuvuus

eikä kadun lapsia ei klovneriaa ei näkymätöntä teatteria

ei ajatuksen äkillistä irtiottoa

yllättäen karnevalisoituvana eleenä, ei, outoa,

käännähdät kohti katua

kahta puolta matavaa lumihileisten palttoiden virtaa

alitse sähkövaloroikkien, tämän juhlan muodon lävitse

etsiytyäksesi halpaan baariin

nauttimaan kemiallista kadotusta että olisit sinäkin sopeutunut,

~

juuri sopivasti turta ja hyvänsuopa

ja liikkeessä että turhantarkka olentosi

tästä kehityskulusta vielä tietoisenakin hukkuisi jonnekin

huvittuneisuuden laskoksiin

ja hidasta urkumusiikkia

ja salamoivia öitä

ja kapinaa kummituksia vastaan

niin kuin avaisit kevyen portin astut päivästä yöhön

ja sinä olet Historia

ja sinä olet Karuselli

tänään jalkojesi juuret maan sulaan sydämeen

tänään hiuksesi tähtitasangoilla

tänään ovat sinun kansakuntien petokset ja itkut kiviin kirjotut

uhraat savuinen taivas todistajanasi

ja sinä olet kyklooppi

ja sinä olet käkikello

etkä sinä yhtään pelkää -

~

Maanantaina menet töihin

jos vaikka olet jossakin toimistossa, tiedäthän

voisit olla raksalla mutta voisit olla toimistossa

taistelemassa olemassaolosta

tai voisit olla sivuraiteella, tuolla noin, tuossa pikku kopissa ei missään

eikä kukaan kuule sinusta eikä luultavasti tule kuulemaankaan

mutta olet nyt toimistossa, naps,

napsautat teksturin käyntiin ja alat kirjoittaa puhtaaksi kirjettä

kirjoitat, sylettää, etenet yli tyhjien

työtoveri tulee, käy aamiaisella, palaa

lopetat kirjoittamisen

pohdit mitä voisit pohtia jos jaksaisit

luetteloit mielessäsi tunteita joita saattaisit tuntea

istut

nuokuskelet

kitisevällä tekokuitupallillasi

huutaa haluaisit vaan et ihan uskalla

päätät lopulta livahtaa kävelylle

~

Ulkona valoa ja ilmaa, loistava päivä

palaat sisään

otat niskoillesi lastin koksia jonka johtaja kaataa päällesi

kumartelet, nyökistelet, kyllä se siitä

menet kahvilaan nokkimaan ja nokittavaksi

lounaalla keskustelette siitä ja siitä niin

ei varmaan kyllä ei niin

työstät kylmää tonnikalasalaattia

tunnet itsesi juraaiseksi fossiiliksi, kitiini rahisee

viimeinenkin energiankipinä lennähtää jonnekin

ilmastointihormien sokkeloihin

palaat

selaat lehteä

haukottelet

puret purukumia

tuijottelet asiallisen näköistä seinämaalia

lehdessä kerrotaan ihmeellisestä aanelosesta

(sen klooneja on miljardeittain kehitetyssä maailmassa

jokaisen mitat 210 x 297 millimetriä

suhde liki täsmälleen kahden neliöjuuri)

nyökyttelet päätäsi

ammuskelet kuminauhoja ja paperiluoteja ympäri huonetta

mapit hohottavat hyllyissään

~

havahdut bussissa joka heittää sinut

joku puhuu puhelimessa

joku istuutuu sinun viereesi ja heittää sinulle sairaskertomuksensa

joku tulee ikkunasta sisään moottoroituina sarjoina

näkökenttäsi laidalla vilahtaa värikäs lehdykkä, toinen,

mainosaita, sata metriä huutoa

rullaat ostamaan ruokaa, löydät kaupan, jonotat

ostat kohti kotia katujen surina ja kohina mukanasi

suljet sen oven taakse ja istuudut

koetat hidastaa mutta et onnistu

kuulet vahingossa radion

kaivurimme kävi purkamassa sinulta ullakon