Miekka on minun. En vain millään muista, mistä sen sain.
Ehkä se oli joskus ihan pieni ja sitten kasvoi?
Katselen sitä. Se näyttää vanhalta, siinä on koristeellinen kuvionauha kädensijassa.
Se on raskas ja terävä.
Se on kaunis.
Koetin sivaltaa yhtä korkealle kasvanutta versoa. Leikillä vain, mutta juuri silloin
miekka kasvoi kahdeksan metriä pitkäksi ja repäisi syvän avohaavan
ohi kulkeneen poskeen.
En luule, että se oli kuvittelua.
Pudistelen sitä mutta se ei tahdo irrota kädestäni. Voikohan siihen hukkua?
Löysin kadulta mustan kiven. Toin sen sisään ja laitoin pöydälle. Se oli minusta aika hieno.
Kokeilin työntää sitä otsassani olevaan pieneen aukkoon, mutta silloin tuli kovasti pimeätä. Otin kiven pois ja vein sen takaisin ulos.
Siellä se on kai vieläkin.
Olin väsynyt eilen kun tulin kotiin.
Kun astuin ovesta sisään huomasin maton hävinneen. Myös seinässä oli suuri aukko, saatoin nähdä metsän sen lävitse.
En välittänyt siitä vaan kävin nukkumaan.
Aamulla kun heräsin, minua vilutti. Ensimmäistä kertaa saatoin nähdä auringonnousun kunnolla.
Mutta sitten alkoi sataa.
Minulla on kynttilä. Poltan usein sitä iltaisin, sytytän sen ja katselen sen liekkiä, istun.
Eilen sytytin sillä tulen uuniin. Se ei pitänyt siitä. Kun etsin sitä tänään, en nähnyt sitä missään.
Minä näin sen vanhan puun. Se oli tosiaan kasvanut kieroksi. Aivan hyödytön, hedelmätkin happamia ja pieniä.
Mutta sen varjossa oli mukava lekotella keskipäivällä. Muuta hyötyä siitä ei ollutkaan.
Linnan rakensin pehmeälle hiekalle. Kun olin saanut sen valmiiksi, korotettua viimeisen tornin ja ripustettua viirit niiden nokkiin, se kallistui rajusti ja alkoi vajota.
Istuskelin monta iltaa vajassa, sen katoksen alla, ja seurasin, miten linna upposi syvemmälle ja lopulta katosi näkyvistä. Viirit vain jäivät hulmuamaan maanpinnalle, rubiininpunaisina. Näki niistä tuulen, mistä se tulee.
Minä sanoin hänelle. Jo seuraavana päivänä vuoren kaiku vastasi väärin ja palautti minulle minun sanani.
Koetin haudata koko jutun maahan, mutta keväällä iti esiin puita joiden lehdet olivat täynnä kirjoitusta. Siksi rakensin metsään alttarin, ajatellen että poltan ne siinä.
Ne kieltäytyivät palamasta. Jätin ne siihen. Kun aamulla palasin, ne olivat yhä siellä. Kukaan ei ollut tullut niitä hakemaan.
Vihdoin puhalsin ne lentoon kämmeneltäni.
Nyt niitä sataa joka puolella, kuin höyheniä.
