Onko kompassisi täynnä vettä?
Meri mylvii ja hämärä läiskyy ylitse?
Siis unettomiin öihin!
Päässä sekavaa pientä ikävää
joka ei katoa unohdukseen
jota ei tule
--- ja tietenkin masentaa
ja yö on pimeä ja hiljainen
ja ystävät ovat kaikki poissa, nukkuvat
tai seikkailevat kirotuissa, kuumissa puutarhoissaan
Ei hätää, ystävä
hypi vuoteellasi, puhalla pölyt!
Ota tanssiaskel, juo kuppi teetä!
Soita, tai jos puhelinta puuttuu
niin mene ulos ja katsele
lähimpiä päin Sinua räjähtäviä tähtiä
Kävele, vailla suuntaa, kävele ja palaa
sisälle, levollisena oi niin
mieti niitä erehdyksiä ja umpiteitä joita olet kulkenut
Miten runsaita kaaoksen aarteet!
Taivaan, jumalan ja ihmisten, jotka tulevat tykö!
Oman mielen!
Mihin tässä nyt uskoisi --
jokin ryhmysauva kai olisi tarpeen
johon nojata ja levätä.
Mutta mikä?
Oma voima? Sitä ei ole. Tulevaisuus? Hämärä.
Rakkaus? Puuttuu enemmän kuin mikään.
Kun tulen ja veden vuorovedet
pelkkää vanhaa jättimäistä puhtiaan
vetävät teitä jalkojemme alta!!
Odottaakohan vielä
tämän solmiutuneen kerän sopukoissa jossakin
uusi avauma ja kukkimisen hengitysreikä löytymistään ?
Tätä pikku hyljettä,
jääsohjon aumaajaa?
Näet kasvoillamme, käsissäsi, kesäpäivän hehkun,
talven valkean tulen näet, mikä todistaa että elät
täällä
missä et hajoa sumuksi
silkkaa mielikuvituksen holtittomuutta
Tässä Tiedossa ja Totuudessa, tässä kuvien rajussa raesateessa
teatterissamme jossa paikat näytetään
nykyhetkeen ja ikuisuuteen asti ja elämään keksitään Järjestys,
jossa ilo hyytyy seremonioiksi
ja keitetään juonteiksi kasvoille
Ja me punomme varmuusköysiä
solmimme siteitä, vannomme ja lupaamme
ja rakennamme pieniä puutarhoja
vetämään meidät takaisin jos putoamme
Sillä voihan sattua - ei minulle tietenkään, eikä sinulle
vaan niille muille, heikkoverisille, pahoin johdatelluille
että jalka erehtyy väärin merkityille teille
Ja kerrokset romahtavat sisään ja kulkija putoaa
korpeen, putoaa mielisairaalaan, putoaa kuiluun
johon hilpeät ohikulkijat nakkelevat kiviään
oi me käsi kädessä vetten yli
ja me päästämme irti -
Oikein lyhyesti ja selkeästi nyt: me emme ole
vain joku harhailevasti jutteleva juureton.
Me kannamme toisiamme, me sanelemme
yksinäisyytemme samasta suusta.
Meissä ei ole mitään vierasta.
Me kuulemme kaiken, me näemme lävitsekin.
Tervetuloa kaikki! Mitaton tiheys!
Jos kaipaat,
kaipaat turhaan.
Näin laskemattomat muuttuvat mitattomiksi.
Me esitämme kaiken meille ymmärrettävästi,
taikka vaikenemme.
Me olemme me. Me olemme pelottavat ja aivan syyttä.
Tämä on myös kutsu.
Tarjollasi oli?
Se vaihtoehto? Kun olet kaiken tehnyt oikein?
Voit tarkkailla naapuriasi: esim Tuota:
kävellessäänkin se istuu
se haalii kamaa ja vasaroi valtikallaan
sen pojat seisovat tielläsi kun menet ulos
sen ansioristeihin sinä revit poskesi
Se näkee maalauksisma kehykset, se lukee musiikista sanat
se bonsaita rääkäten rentoutuu
ja erämaita pelkää (tietämättään)
Ja minä, se sanoo
(vain minun omat peilini, kiitos),
olen HYVÄ.
No. Mutta.
Missä nyt ovat ystäväsi?
Ilma on mustaa, yönpimeää lyijyä
Pelastaudut ikkunalle, avaat, lasi kääntyy sivuun kuin neste
näet mustat katot eikä mikään muutu
sisään valuu kylmää ja painavaa, likaista kaasua
hengität, mutta et saa suutasi auki - -
Mistä tämä johtuu? Mitä teit väärin?
Mitä sinulla on piilossa kaapeissasi?
Mitä olet syönyt?
Mitä sinä voit syödä?
NÄIVÄKKÄPIIRAS
Harjoittelua. Mielellään jokin sokea täplä. Maustetaan esimerkiksi halujen hallinnalla, hiljaisuudella tai mikä kaikkein parhainta: itsesyytöksillä.
PIKKUPOSSU
Paljon tavallista läskiä, tai jotain raatoa. Kuollut liha käy tosiaan erinomaisesti. Rasvainen ja kaikki oikein raskas. Tarjoillaan kylläisen hyvänahkaisuuden kera.
MOTORISING
Otetaan liikkiöitä, tai muita nopeita sittiäisiä, sitikoita tai nuolimyrkkyä, mitä vaan nopeata ja vahvaa. Paistetaan halvassa moottoriöljyssä. Annetaan palaa.
YDINLUUPÄÄ
Roimasti tupakkaa ja jotain vähintään satavuotiasta vanhaa vakaata. Jokin fantastisen kiperä kysymys, syöstäväksi silmäpiippujen läpi toisten loogisiin koneisiin suoraan. Annetaan palaa.
SYNKÄPULLA
Poltetaan pohjaan hyvä tavara, saadaan pannukakku.
Tajutaan, että mikään tie ei johda minnekään.
Tajutaan, että mihin riittää tieto siihen ei voima ja toisin päin.
Tajutaan, että mikä on rakasta on myös saavuttamatonta.
Tarkastellaan alistuneesti todellisuuden ylittämätöntä voimaa.
KUNNIANARVOISA
Otetaan muistijälkiä ja haudutetaan painekeittimessä (ettei poreilu näkyisi päälle). Taidoton maustaminen naamioidaan jykevän kastikkeen alle. Tarjoillaan.
HAPANIMELÄKEITTO
Otetaan kori ja lähdetään torille, kerätään hiukan kultaisia muistoja ja vähän sapetusta (sitä samaa). Poltetaan karrelle jokapäivässä. Maistetaan. Jos näkymä suippenee ja tuuli käy, lisätään mausteita. Kai se siitä.
SYRJÄYTYNEEN ERIKOINEN
Tarkastellaan nenänpäätä. Päästetään ravinteet läpi. Jos seos jää pyörteilemään ja tulee ähky,
röyhtäistään. Helpotus on lyhytaikainen mutta tuntuva.
MUUSIKON MUKAVA MUHENNOS
Otetaan mitä saadaan, sorvataan siitä mitä osataan. Niin kuin seinäkello ilman heiluria, tai perinteisemmin: tanssitaan terva jaloissa. Voihan senkin tehdä liekittäen. Koristeeksi kulkusia.
MATKAPÖYTÄ
Valmistetaan niin kuin taloa, mistä tahansa keveistä aineksista mitä on käsillä. Tunaroidaan, korjataan, sisustetaan ja revitään. Lisätään ehkä kuisti tai portaat, toinen savutorvi, poistetaan yksi vanhentunut nurkkaus ja toiseen nikkaroidaan parvi. Puretaan koko roska ja aloitetaan alusta: ensimmäinen hiekkakakku, lauta, kukkakehä. Vähitellen voi laskea oppivansa sopivan kosketuksen, jopa maisemoinnin.
Ulkona särkän ohitse murtautuvat aallot
Suuret kivet, murikat, järkäleet putoilevat,
univormupukuista herrasväkeä seisoo horisontissa
viran puolesta, he ottavat rosoisia kimpaleita taskuistaan
kohottavat kätensä, korkealle, niin korkealle kuin yltävät,
oikein varpailleen kurottautuvat ja irrottavat, antavat kivien tulla
koko umpikivisellä painollaan
Läpi veteen, kivet läjähtävät ja laukovat
sen pisaroissa kehämäisiä vyöryjä ja aallot tulevat,
pursuavat sisään kellarista,
nousevat portaita niin kuin suolainen vesi - -
Mutta nyt sinun yösi on ohitse, olet voittanut sen.
Eivätkö yöt olekin nopeita nykyään?
Mmmm.
Tähden hohtava virta on valunut huoneeseen,
täyttänyt sen nurkat, pöydänalisen tilan, pölykerät sohvan takana
hämähäkkien ansat ja hiiren joka nakertaa porkkananpalaa roskakorin vieressä
Tikitys, saapuu havaituksi, alkaa enetä
olet mukana.
Olet herännyt:
voit hyvin laskeutua.
Laskeudut alas unikellostasi
vedät yllesi velttoina lojuvia vaatteita
keräät tarpeet ja kasaudut päivän vaatimiin asentoihin
Istut pöydän ääreen luet lehden mustetahroja
vieraita uutisia vieraille ihmisille
juot mukavaa kahvia
Juomasta juotu lämpö lähtee
vaeltelemaan kuppia hoivanneesta kädestä
löytää sormenpäät, kehottaa
niitä etsimään levottomia sointuja pöydänpinnasta
sivut kahisevat, rytmi
tapailee silmiä ja ne katsovat levottomina
vuoroin ulos, liittyvät ihmisten liikkeeseen,
vuoroin sisään etsien yön unien verhottua viestiä
voisit
sinne ja voisit tänne
Rytmi saa sinut mukaansa, lähdet
ja ovi, ja tie
ja bussi,
ja menet,
ja katselet ikkunasta
kadun elämää niin kuin kuvaruudusta, aika vaeltaa
samaa liikettä bussin pyörien kanssa
kaikki muutkin istuvat, ovat menossa jonnekin
Aamut,
eivät näy
kovin pitkälle
Kivitalot ylös mustaan avaruuteen
piirittävät, märkä vesi
tippuu pitkin ilmaa ja takin kauluksia, kastelee kasvot
Miehiä ja naisia tulee vastaan
sateenvarjon suojaamina ja ilman
he irvistelevät katukiville, niiden kosteudelle,
katsovat niitä pahalla silmällä ja harppovat ohi
Kävelet sillalle ja jäät katsomaan itään
katulamppujen sohjoista pimeyden rei'ittämää valoa
jota kohden autojen perät monikaistaisesti pakenevat
Käännyt pois
joukko sohvilla matkaavia
jääkiekkoilijoita kompuroi vastaan hoilaten
työnnät märät kätesi
syvemmälle taskuihin näin kuljet
yli märän kiveyksen
valojen
baarien onton kauhun
hotellin ovilla kuolaavien
ohitse kotiin
Juot kupillisen teetä
pohdiskelet
nukahdat,
säpsähdät hereille
tyhjennät kupin
vedät takin
astut ulos
huomaat unohtaneesi laukun
palaat takaisin
liikut ajassa eli siirryt mielessäsi
hetkeen jona astuit sittenkin liian riuskasti ulos
selattuasi läpi viimeisimmän unesi
sen teekupillisen jälkeen siis
myöhään ja sitä tuskin enää tavoittaen
ja nyt olet taas kävelemässä polulla
edempänä raakkuvia varisparvia kohti ohi
vesirajassa syntyneen, sulaneen, uudestaan jäätyneen jään,
tuulen pinoaman ja taas sulaneen
Tajuat että olet eksynyt
kaiken hyödyllisen ja oikean
ja lisäksi näköjään hauskan keskellä olet matkalla
ja jotakin kohti ...
Sitkeänä? Tahtovana kammeta akselit kierroiltaan?
Itseäsi kiusaten, kamppaillen sinua vierovaa varmuutta vastaan?
Ajatellen niitä miljoonia jotka uskovat
syntyvänsä uudestaan ja kulkevansa haihtuvaisten
ja hentojen ruumiiden astioiden lävitse
niin kuin lanka lävistää helminauhan
tietenkään sinä et ole niin kevyt, sinä, tämän varmuuden lapsi
sinä sait aivan toiset kartat ( normaalia, niin )
Ihmiset kulkevat, töllistelevät
sieppaat jonkun katseen väkijoukon ylitse
et tiedä kenen etkä tule koskaan tietämäänkään
Liikut muiden joukossa, eksyt
lipsahdat sinne jonnekin
mistä sinut on diagnosoitu takaisin
todellisuuden sosiaaliseen rakenteeseen
Havahdut johonkin rykäisyyn
ylität tien
kuljet monen kahvilan ohitse
ennen baaria, tätä, johon nyt pääset
ja kohta
täällä on olemassa joku
siinä sivupöydässä
joka etsii seuraa
ja se olet sinä
Sivupöydässä passiivinen katse
näkee liikehdinnän alun ja lopun ja kuvittelee näkevänsä myös
miten jostakin mielen oman ehkä syvyyksistä
ajatus nousee kuin kupla, ponnistelee pintaan
puhkeaa sanoiksi
äkilliseksi tarpeeksi verrytellä tai toimia
Miten se leviää ilmaan ääniksi ja värjyviksi hahmoiksi ja vaikenee
katoaa seinien imemänä ehkä avaruuteen karaten
hermojen tauottomaan sävelradioon ja pään kohinaan
Muistat jotain
haudot hetken uutta munaasi mutta sitten pudotat sen
( No, vahingossa jonnekin
lämpöisen kahvion hälinässä näin
sitä kyllästyy, unohtaa koko jutun ja ihmettelee
oliko tässä kaikki ja missä oikein olikaan
jokin arvoitus ratkaistavaksi
vai oliko missään
koskaan ollutkaan )
Ja uudelleen vaellat,
osana toisia hukkuneena pieneksi aivan anonyymiksi pisaraksi
liikemiesten huilistien ja rekkakuskien joukkoon
arvelet jokaisen uskovan tietävänsä
missä kulkee ja kenen tajuntaa hallitsee
Käännähdät kohti baaria
ja karkaat nauttimaan kadotusta että olisit sinäkin sopeutunut
juuri sopivasti turta ja hyvänsuopa
ja liikkeessä että turhantarkka olentosi
tästä kehityskulusta vielä tietoisenakin hukkuu jonnekin
joviaaleihin laskoksiin aivan kuten muilla
Ja hidasta urkumusiikkia
ja salamoivia öitä
ja kapinaa kummituksia vastaan
Niin kuin avaisit kevyen portin astut päivästä yöhön
ja sinä olet Historia
ja sinä olet kummitusluola ja totuus
ja savuinen taivas sinun jumalasi,
katto kiirehtii yli, tähdet --
Maanantaina menet töihin
jos vaikka olet jossakin toimistossa, tiedäthän
voisit olla raksalla mutta voisit olla toimistossa
taistelemassa olemassaolosta
tai voisit olla sivuraiteella, tuolla noin, tuossa pikku kopissa ei missään
eikä kukaan kuule sinusta eikä luultavasti tule kuulemaankaan
Mutta olet nyt toimistossa, naps,
napsautat teksturin käyntiin ja alat kirjoittaa puhtaaksi kirjettä
kirjoitat, sylettää, etenet yli tyhjien
työtoveri tulee, käy aamiaisella, palaa
lopetat kirjoittamisen
pohdit mitä voisit pohtia jos jaksaisit
luetteloit mielessäsi tunteita joita saattaisit tuntea
istut
nuokuskelet
kitisevällä tekokuitupallillasi
huutaa haluaisit vaan et ihan uskalla
päätät lopulta livahtaa kävelylle
Ulkona valoa ja ilmaa, loistava päivä
palaat sisään
otat niskoillesi lastin koksia jonka johtaja kaataa päällesi
kumartelet, nyökistelet, kyllä se siitä
menet kahvilaan nokkimaan ja nokittavaksi
lounaalla keskustelette siitä ja siitä niin
ei varmaan kyllä ei niin
työstät kylmää tonnikalasalaattia
tunnet itsesi juraaiseksi fossiiliksi, kitiini rahisee
viimeinenkin energiankipinä lennähtää jonnekin
ilmastointihormien sokkeloihin
Palaat
selaat lehteä
haukottelet
puret purukumia
tuijottelet asiallisen näköistä seinämaalia
lehdessä kerrotaan ihmeellisestä aanelosesta
(sen klooneja on miljardeittain kehitetyssä maailmassa
jokaisen mitat 210 x 297 millimetriä
suhde liki täsmälleen kahden neliöjuuri)
nyökyttelet päätäsi
ammuskelet kuminauhoja ja paperiluoteja ympäri huonetta
mapit hohottavat hyllyissään
palaat kotiisi bussissa joka heittää sinut
Joku puhuu puhelimessa
joku istuutuu sinua vastaan ja heittää sinulle sairautensa
joku tulee ikkunasta sisään moottoroituina sarjoina
Nouset alat selata tylsiä vihkojasi ja ajatuksiasi
koetat hidastaa mutta levottomuus ei jätä
käyt ostamaan ruokaa
juna ulos, minä sisään
minä sisään, juna ulos
Jalkakäytävä päättyy, hidastat
kysyt hattua nostavalla äänellä kelloa
lähdet ylittämään katua mutta pyörrät puolivälissä loivasti kaartaen takaisin,
kuljet vielä hitaammin,
katselet taivaalle ja olet kuin pelkäisit,
kiinnität silmäsi näyteikkunan takorautarykelmään
tähyilet katulamppuja suu hiukan avoimena
Vilkaiset tyhjään porttikäytävään, hidastat, kiihdytät,
risteyksessä kurkotat jo hengessäsi
poikki kivetyn väylän, ennen kuin lähdet
ylittämään sitä mutta väärään suuntaan
Löydät kaupan, jonotat, ostat kohti kotia
katujen surina ja kohina mukanasi
suljet sen oven taakse ja istuudut
Kuulet vahingossa radion
näkökenttäsi laidalla vilahtaa värikäs lehdykkä
kaivurimme kävi purkamassa sinulta ullakon
Enempää et jaksa
painut vuoteeseen, lepoon ja uneen
Kohti etäisyyksiä
matkaan kyllin hitaaseen
Sydämen laajaan iloon sen omaan
jo se ilmansa poikki karhuna
kohti vavahtavaa lihaansa hyökkää
Ja aivan sen kannoilla
seuraavat ajatusten kolisevat koneistot,
saapastelevat pyrstöllä, kurkistelevat olan ylitse,
kaatavat niskaan kylmää lunta
Me emme pysähdy koskaan niin kauan kuin elät, ne sanovat
( etkä sinä huomaa
mitä me teimme kun nukuit )
Eikö ole merkillistä miten paljon ihminen kestää?
Sinä sentään keitit soppasi itse!
Katso rakastuneita:
miten he ikkunasi takana
jossakin tuolla kaukana korkeuksissa ---
haukkoina, pisteinä pilvissä ---
laajoin kierroksin vaivatta ylemmäs ja ylemmäs, karanneet ---
Yksin on niin kurja olla.
Ja kuitenkin sinulla on maailma!
Kokonainen maailma.
Voit valita
jonkin kuolleen historian
mielellään idyllin
johon yrität puhaltaa henkeä,
voit kalustaa kotisi arkeologisilla löydöillä
Voit unelmoida kaiket päivät teoista joita et koskaan tee,
tai sanoista joita et tohdi lausua
voit mennä kadulle potkimaan ihmisiä kipeästi nilkkoihin
voit haudata itsesi kirjoihin ja elää kuoriaisena
Voit unohtaa miten varpaat tahtovat tanssia,
ja miten ajatus etsii polkuja
voit unohtaa suun janon, ja korvan nälän ja silmän
voit syödä soppaa komerossa,
voit unohtaa olla paikalla
tuijottaa seinää, vaipua
videohypnoosiin
sohvanarkoosiin
viipyä tulla liian myöhään
herätä hitaasti
miettiä karkaamista
vuorata pesää pehmoiseksi
jäädä asemalla missä ei tapahdu mitään
katsoa edessä kiitävää tietä tai liukuhihnaa, voit
joutua, koettaa oppia koneilta
omaa heikkouttasi vaalien niellä kysymyksesi
uniisi uskoen hukata ystäväsi, ja nehän ovat jo kadonneetkin
voit uskoen kadottaa ajatuksesi
ja voit saada pölyä sieraimiisi,
tämän kaiken voit.
Tiistaina menet töihin,
jos vaikka olet jossain tehtaassa, tiedäthän
voisit olla raksalla mutta voisit olla tehtaassa
Täällä sentään tehdään työtä, huuto,
roimasti kättä ja päälle vaan
sen teräksiseen ja emaliseen kouraan
Vaikka se silmätön,
kovakorvainen, välinpitämättömänä
meidän pienet kämmenemme murskoo, nikamamme
taittaa ja meidät
tuhkaksi polttaa, äänemme puhkoo
Me miehet, me
naiset, sukkakoneissa, kansioprässeissä joikhaavat
me saimme apinankarvakainaloiden kurraavan ilon
me saimme taukotupakat, taivaan pimentävät, chilumit salaiset
ja lapsillemme me yrjösimme
digitaalisen harmageddonin!
Mutta voi meidän pikkuisia jalkojamme!
Voi meidän pikku kätösiämme!
Miten ne tarttuivat
valubetoniin ja hukkuivat likaisiin lampareisiin
putosivat monitalojen latvoilta revetäkseen
alhaalla odottavan aidan piikkeihin
Miten ne sotkeuituvat sorvien tankoihin ja rusentuivat kasaan
luhistuviin ladanrunkoihin ja jäivät valittamaan
apua jota ei tullut
Miten ne räjähtelivät riekaleiksi panostehtaissa, miinakentillä
typpihapon syöminä tai venyivät naurettaviksi letkuiksi
takerruttuaan paperikoneiden teloihin
ja sortuivat kasaan ja jäivät lojumaan säätimen päälle
Illalla kompassitölkki näyttää
vielä pikaisesti mitä oikein tapahtui
Kaikki on taltioitu
ja selostus on aina hyvin älykästä, tarkkaa, tarkkaa
TV 1.
Tuska vaeltaa
kuten sen tehtävä on
joskus ohitse, joskus lävitse
ja kun se jää luokse se ystävystyy
Kaduilla kiiltävät, surisevat kuoriaiset
rapisuttavat panssareitaan ja vaeltavat
hermoiltaan kuolleina vanhoissa uomissaan
aivan kuin torakoiden valtakausi olisi jo tullut
edellisen, kädellisten pilaaman jälkeen
Me olemme terästä ja lasia, he laulavat
Kuka laulaa?
Miehet nousevat katujoista, rummuttamaan ruosteisilla lusikoillaan:
me olemme hylkytavaraa ja tunkioiden metaania
yhdessä sinun kanssasi me poljemme tätä kaasua
tätä tulivuorten valmistamaa maata
kunnes meitä ei enää silmä havaitse
eikä lumi kidesormiensa väliin tapaa
Silloin me ehkä olemme
vetyä ja höyryä
lunta ja rakeita lintujen siipiä
lintujen siipiä
siipiä, niitä lentäväisiä
?
Sinusta ehkä tuntuu
että et voi liikkua
et, ehkä, mutta raajoissasi on vielä tunto
korkeajännite ryntää niissä syö neuroneja
muurahaiset juoksevat ihosi alla
aivoissasi kiertää laajentuma,
kansainvälisten konglomeraattien heittopussi
späng
späng
senkin päärynäpussi
Kärpäset hyrisevät hiljaa tajuntasi rippeissä, kuvat räikkyvät
tungeksivat ja repivät toisiaan
et kykene ajatuksiin
Sinun nelistävät silmäsi
eilen ja sadat vuodet on kuvien tuli räjähtänyt niiden nurkkiin ja syönyt niistä valoa
johon ne tuntemasi ensimmäisen päivän sarastaessa syttyivät
vieläkin ne hohtavat himmeästi pimeässä luminenssiaan
mutta niitä kuorruttaa samea polyesterikalvo
jota sinä, verkkaan, hitusen kerrallaan
revit irti
Askelta edempänä
seinät eivät enää taitu
hohtavan taivaan etäisyyksiin
lattia ei pakene rakojensa pyörryttäviin syöksyihin
joihin jäisit katsomaan puuttuvaa lenkkiä hakien
kun olet tullut
tänne missä et vielä äsken tiennyt jo olleesi
Hitaasti
sinua on tuupittu tänne
tönitty ja vedetty, parrasta
hiuksista kikkelistä käsistä unista ilostasi uteliaisuudesta
kunnes käsität seisovasi sen laidalla
ja päätät löytää sen
Seinien, elämän rakenteiden läpi näet
miten nosturit tanssivat ja vaeltavat
kuoriaiset käyvät uneen
sähkö polttaa tiensä avaruuteen vihdoinkin, ja syksy
on synnyttänyt
sen kauan puhutun yönsä
Se katkoo kainalosauvat
se vetää meren syliin
se vetää mielen sanojen sisältä, kiskoo kielen suusta
saa eksymään pieneen puistoon
se salvaa, se lihottaa, se katkoo piiput, vie vieraisiin taloihin
jakaa rahat ne syödäkseen ja opettaa tyhjää
Toistaa samaa lauluaan, lyö vasaralla koskettimille
sormille
muistikuvien lasiin
suoraan silmille
Kuten sillä on tehtävänä jota sille ei ole annettu
mutta joka sillä on
Se on Aika
se on uni
se on liikkeen sydän
se on nuoli, lähtöään ennen ammuttu
silmän kuje
risa projektori
tarjoamassa apuaan
se osallistuu näihin purkutöihin
se on moukari
se moukaroi sinua
sen alasimella sinä elät